Kuinka olla onnellinen

Miehetkin saavat tuoksua hyvältä!

Yleinen näky monen pariskunnan kylpyhuoneessa on seuraava: naisten tuoksuja, shampoota, hoitoaineita, hiusnaamioita, kasvonaamioita ja erilaisia rasvoja ja tehovoiteita ympäriinsä, mutta miehen puoli näyttää jokseenkin tyhjälle – hiusgeeli, hammasharja ja parhaimmassa tapauksessa miesten tuoksu. Miksi miehet yleensä omistavat niin vähän kosmetiikkatuotteita? Tätä ilmiötä on selitelty niin miesten piittamattomuudella kuin laiskuudella pitää huolta omasta ulkonäöstään, mutta miksi asian pitäisi olla näin? Myös miehet ovat oikeutettuja pitämään huolta ulkonäöstään ja tänä päivänä on enemmän kuin sallittua, että mieskin haluaa ja saa tuoksua hyvälle.

Hajuvesien alkuperä

Hajuaisti on yksi viidestä tärkeästä aististamme, jota käytämme päivittäin. Hajuvesien surullisenkuuluisa alkuperä on kuitenkin toista luokkaa, kuin mihin sitä tänä päivänä käytetään, sillä eurooppalaisissa hoveissa hajuvettä käytettiin alhaisen hygieniatason takia peittämään pahoja hajuja. Tänä päivänä hajuvesi on onneksi aivan jotain muuta ja kuuluu myös jokaisen tyylitietoisen miehen must-tuotteisiin. Erilaisilla hajuilla ja tuoksuilla on varsin primitiivinen vaikutus, jokaiselle yksilölle ominaista hajua on käytetty jo esi-isiemme aikana parinvalinnassa. Onneksi nykyään meidän ei tarvitse valita elämänkumppaniamme hajun perusteella, mutta jopa tiede on samaa mieltä siitä, että naisten on vaikea vastustaa hyvältä tuoksuvaa miestä!

Mitä kannattaa huomioida tuoksua valittaessa?

Miesten tuoksua valittaessa on tärkeää ottaa huomioon muutamia seikkoja. Ennen ostoksille lähtöä kannattaa asettaa pienimuotoinen budjetti, sillä tuoksuja löytyy edullisista muutaman kympin pulloista hulppeisiin satojen eurojen pulloihin. Vuosikymmenien ajan brändiään rakentaneet luksusmerkit ovat aina laadukas valinta, sillä esimerkiksi Dolce & Gabbanan, Hugo Bossin, Christian Diorin ja Versace hajuvesi -pullojen suosion takana seisoo valtava määrä rahaa, aikaa sekä alan parhaimpia suunnittelijoita ja tiedemiehiä. Tuoksua ostaessa kannattaa kuitenkin muistaa, että hinta ei aina takaa laatua. Tuoksua ei siis kannata ostaa pelkän merkin mukaan ja miesten tuoksuissa usein hinta/laatu-suhde voi ratkaista.

Uskomme, että ihminen itse on paras valitsemaan itselleen sopivan tuoksun. Miesten tuoksua valittaessa on tärkeää, että tuoksu sopii omaan persoonallisuuteen ja tietysti mikä kaikkein tärkeintä, tuoksuu sen kantajan mielestä hyvälle. Vaikka valitsemassa olisivat maailman parhaimmat hajuvesien ammattilaiset, valinta menee aivan varmasti ja totaalisesti pieleen, jos tuoksun kantaja ei siitä itse pidä. Jos siis olet mies ja aikeissa ostaa itsellesi uusi tuoksu, luota omaan nenääsi, se on usein kaikkein paras kriitikko. Ota myös huomioon pullon koko, jos et käytä tuoksua usein. Osta tällöin mahdollisimman pieni pullo, sillä tuoksut eivät säily ikuisuuksia.

Käyttöönotto

Kun oikea tuoksu on osunut kohdalle, eteen astuu monille miehille kompastuskiveksi käynyt tuoksun käyttöönotto. Tuoksun käytöstä on ensiksi tehtävä rutiini, joka saattaa helposti unohtua. Harva kantaa mukanaan herkästi rikkoutuvaa lasipulloa, joten on tärkeää, että tuoksun suihkauttaminen ennen aamulla kotoa poistumista muistuu mieleen. Sijoita siis pullo näkyville, vaikkapa hammasharjan viereen. Tuoksua voi ruiskauttaa muutaman lisäkerran, jos sitä ei tule lisättyä enää päivän mittaan. Näin tuoksu säilyy hieman pitempään, tosin muistaa kannattaa kuitenkin, että oma nenä turtuu helposti hajuun toisin kuin muiden kanssaeläjien, tuoksua ei siis kannata läträtä.

Kuten olemme huomanneet, hajuaisti on yksi voimakkaista aisteistamme. Hajuaistin avulla kykenemme luomaan muistoja ja myös elämään niitä uudelleen. Tuoksun avulla myös mies voi ilmaista itseään ja tehdä ainutlaatuisen ja mieleenpainuvan vaikutelman, oli kyseessä sitten työhaastattelu, ensitreffit, isoäidin syntymäpäiväjuhlat taikka rento ravintolailta kavereiden kesken.